15 oppia yrittäjyydestä

Julkaistu Koti-Kajaanissa 20.5.2015

Viisitoista vuotta sitten sain kotiini kirjeen, jossa kerrottiin starttirahahakemukseni tulleen hylätyksi. Perusteluna oli, että minulla ei ollut yrittäjäosaamista eikä yritykselläni edellytyksiä kannattavaan liiketoimintaan.  Purin hampaani yhteen harmistuksissani ja siltä istumalta vein toiminimen rekisteröintipaperit maistraattiin. Oli pakko, sillä piti päästä lähettämään ensimmäinen lasku asiakkaalle.

Onneksi olen saanut lähettää laskuja senkin jälkeen. Yksi ensimmäisistä yrittäjäopeistani olikin, että yrityksestä pitää lähteä enemmän laskuja asiakkaille kuin mitä posti tuo maksettavaksi. Tämän lisäksi neljätoista muuta oppia, jotka olen oivaltanut näiden yrittäjävuosien aikana ovat:

  1. Yrittäjyys on mahdollisuuksiin tarttumista. Yrittäjänä olet itse vastuussa elannostasi, mutta sinulla on vapaus tehdä se haluamallasi tavalla. Siksi silmät kannattaa pitää avoinna erilaisille mahdollisuuksille ja tarttua niihin rohkeasti.
  2. Ratkaisevaa yrityksesi tulokselle on asiakastapaamisten määrä. Pelkkä markkinointi ja hienot mainokset eivät riitä, vaan myyntityö ratkaisee. Ja vaikka joka kerta yhteydenotto asiakkaaseen jännittää, se energisoi ja antaa virtaa tekemiseen.
  3. Esittele itsesi rohkeasti tuntemattomille ihmisille. Äläkä pelkää turhaan ”isompina” pitämiäsi henkilöitä – he ovat ihan tavallisia tallaajia niin kuin sinäkin.
  4. Iloitse toisten menestyksestä. Se ei ole sinulta pois. (Ja jos joskus toisen onnistuminen ärsyttää, pohdi mikä siinä sinua ärsyttää).
  5. Ole kiinnostunut toisten tarinoista. Ne opettavat eniten. Olipa sitten kyseessä luento, kirja tai satunnainen kohtaaminen, käytä aikaasi toisten oppien kuunteluun ja pyri joka kerta viemään joku ajatus käytäntöön.
  6. Kysy suosituksia. Aina. Paras tapa löytää uusia asiakkaita ovat sinun nykyiset ja entiset asiakkaasi. (Ja kerää asiakasrekisteriä järjestelmällisesti).
  7. Älä pelkää byrokratiaa. Jos jotain tuosta omasta starttiraha-päätöksestäni opin, oli se että kielteiset päätökset eivät saa lannistaa toimintaasi. Ja julkisten tahojen kanssa saat parhaat tulokset aikaan kun olet liikkeellä hieman etuajassa.
  8. Yksi yrityksesi tuottavuuden kannalta ratkaisevia tekijöitä on se, miten hyvin olet nukkunut. Mene ajoissa nukkumaan ja herää varhain, niin saat enemmän aikaiseksi.
  9. Syö sammakot ensimmäiseksi. Eli tartu ensimmäisenä niihin vaikeimpiin ja inhottavimpiin tehtäviin. Minkä puhelun soittamista olet siirtänyt jo monta päivää – soita se nyt heti!
  10. Käytä puhelinta. Se on tehokkain työkalu asioiden hoitamiseen ja asiakkaiden tavoittamiseen.
  11. Ajattele asioita aina asiakkaan näkökulmasta. Älä jumitu pyörittämään omia olettamuksia vaan kysy asiakkaaltasi. Oikotie asiakkaan ajatuksiin löytyy kysymällä.
  12. Älä tinkaa hintaa itse etukäteen vaan uskalla pyytää asiakkaalta se hinta, minkä arvoinen työsi ja osaamisesi on. Perustele hinta asiakkaan hyödyillä ja tuloksilla, älä sillä miten paljon teet työtä tai mitä kaikkea hinta sisältää.
  13. Loppujen lopuksi asioilla on tapana järjestyä. Eniten huolta aiheuttaneet asiat ovat osoittautuneet huolta pienemmiksi merkitykseltään.
  14. Kun sinulla on tiukka paikka: Hymyile!

 

Silloisen työvoimatoimiston minulle lähettämää kirjettä starttirahapäätöksestä olen pitänyt yrittäjätoimintani vastuuvapauslausekkeena. Lue ja hyödynnä näitä viittätoista oppiani yrittämisestä käytäntöön omalla vastuullasi. Sillä eihän tämän pitänyt virallisesti toimia alkuunkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s