Entä jos…

Julkaistu Koti-Kajaanissa 28.12.2016

Kuluneen vuoden aikana olen pohtinut moneen otteeseen sitä, miten pienistä hetkistä ja kohtaamisista elämä koostuu. Ja vaikka taas kulunut vuosi tuntuu tapahtumineen aika samanlaiselta kuin sitä edeltänyt vuosi, on tänäkin vuonna tapahtunut jotain, minkä vaikutukset näen vasta vuosien kuluttua. Omaa historiaa tarkastellessa oivaltaa, miten pienestä monet elämän suuntaa muuttaneet päätökset ja teot ovat lähteneet liikkeelle. Ja toisaalta kuinka vahvasti mitättömän pienetkin asiat ovat voineet vaikuttaa omiin ajatuksiin ja toimintaan vuosien varrella.

Eniten olen vuosien aikana harmitellut niitä sanoja, joita olen jättänyt sanomatta. Ja erityisesti niitä kysymyksiä, jotka olen jättänyt kysymättä. Vuosi 2016 kirjautuu minun historiaani vuotena, jolloin sain vihdoin vastauksen kysymykseen, jota olin pantannut ja pihdannut mieleni syövereissä melkein koko elämäni. Kysymystä mielessä pyöritellessäni olin myös jo keksinyt vastauksia valmiiksi. Mitä enemmän mietin vastauksia, sitä vaikeammaksi kysymyksen esittäminen muodostui. Kunnes vihdoin rohkaistuin ja sain vastauksen. Elämässä ainoa tyhmä kysymys on tosiaan se, jonka jätät kysymättä.

Kun vihdoin olin saanut vastauksen tuohon mieltä vaivanneeseen kysymykseen, alkoi jossittelu. Entä jos olisin kysynyt kysymyksen aiemmin? Entä jos olisin ollut rohkeampi? Mihin elämänpolku olisi minua vienyt, jos olisin toiminut toisin? Mietin mistä olin jäänyt paitsi, mutta samalla mietin sitä mistä olisin jäänyt paitsi, jos elämäni olisi muuttanut suuntaansa. Jonkin aikaa jossiteltuani totesin, että mennyttä on turha harmitella, sillä emme koskaan voi tietää mikä kaikki olisi muuttunut jos olisimme toimineet toisin. Tämän pohdinnan tuloksena olin lopulta onnellinen, että olin esittänyt kysymyksen vasta nyt.

Se mitä olet nyt, on tulosta siitä, mitä olet tehnyt ja ajatellut tähän mennessä. Se mitä olemme tulevaisuudessa, on tulosta siitä, mitä teet ja ajattelet nyt. Se mitä on tapahtunut tänä vuonna on jo historiaa. Se, mihin voit vaikuttaa on edessä päin. Siksi vuodenvaihde on täynnä toivoa ja positiivisuutta. Uuden vuoden alkaessa haluankin kannustaa sinua lopettamaan jossittelu ja tekemään jokin pieni asia, jota olet pihdannut tähän asti. Jos sinulla on mielessäsi jokin kysymys, jonka olet jättänyt kysymättä – kysy se. Jos sinulla on jokin ajatus, jonka olet jättänyt sanomatta – sano se. Jos olet jättänyt jotain tekemättä – mieti, onko se oikeasti tärkeää. Jos on, tee se.