Julkaistu Koti-Kajaanissa 22.9.2021
Olisiko vanha sanonta jo aika uudistaa ja nostaa puhumisen kultasijalle?
Kuinkahan moneen etäpalaveriin olenkaan viimeisen puolentoista vuoden aikana osallistunut? Teams ja Zoom ovat käyneet kuumina ja ovat jääneet kiinteäksi osaksi arkea koronan jälkeenkin. Parhaimpina päivinä olen napottanut tietokoneen ruudun äärellä aamuseitsemästä iltayhdeksään. Yhden tiiviin etäpalaveripäivän päätteeksi lähdin ulos kävelylle Kajaaninjoen maisemiin.
Kävelylläni muistelin kouluaikoja ja sitä, miten yli kaiken inhosin luokan edessä esiintymistä. Esitelmäpäiviä edeltävän yön unet jäivät lyhyiksi eikä aamupala tahtonut maistua kun jännitin omaa vuoroani niin paljon. Ja nyt parikymmentä vuotta myöhemmin työni on eri muodoissaan esiintymistä ja puhumista – verkon välityksellä ja nyt taas ihan livenä.
Eikä jännitys ole minnekään vuosien varrella hävinnyt. Olen vain tottunut siihen ja vuosien myötä oppinut olemaan välittämättä turhaan teenkö jonkun virheen tai menevätkö sanat juuri oikealla tavalla. Pikku hiljaa olen oppinut avaamaan suuni rohkeammin.
Mitä tahansa teetkin on puhumisen tilanteilta vaikea välttyä. Jokainen asiakaspalvelutilanne tai palaveri on esiintymistä. Kokemukseni eri työyhteisöistä ympäri Suomea on, että monta ongelmaa ratkeaisi jos työyhteisöissä puhuttaisiin enemmän. Liian monta kertaa asiat jätetään sanomatta – olipa kyseessä sitten positiivinen palaute tai kehittämisehdotus. Siksi kääntäisin vanhan sanonnan paremminkin muotoon: puhuminen on kultaa ja vaikeneminen on hopeaa.
Jos puhuminen ei tunnu sinusta luontevalta, niin yksi minulla toimineista vinkeistä on, että puhe tulisi aloittaa jo ennakkoon. Eli mieti jo valmiiksi, miten voisi avata keskustelun. Ja vaikka se tuntuu hankalalta, niin suu pitäisi yrittää aukaista heti alkuun, sillä huomio siirtyy aina heihin, jotka aloittaa. Kokeile erilaisia sanoja ja valmistaudu palaveriin kirjoittamalla avainsanoja muistiinpanoihisi. Itselläni on tapana valmistautua palavereihin kirjoittamalla käsikirjoitus eli miten ja missä järjestyksessä haluan eri asiat sanoa. Olen lukenut ja opetellut ulkoa tarinoita, joita olen voinut kertoa eteenpäin. Edelleenkin ison yleisön edessä saan varmuutta ja turvaa tutuista tarinoista ja sanoista. Tässäkin harjoittelemalla voi saavuttaa kultaa.
Joka kerta kun joudun avaamaan suuni yleisön edessä, tuntuu kuin koko kehoni olisi jännittynyt kuin jousi. Olipa yleisöä sitten muutama silmäpari tai satapäinen auditorio on aloittaminen aina yhtä vaikeaa. Vaikka esiintyminen ei minulle ole ollenkaan luontaista, on siitä tullut osa työtä ja jännitykseenkin on jo tottunut. Kun nyt vihdoin koronatilanne helpottaa ja pääsen kohtaamaan ihmisiä kasvokkain – en malta odottaa että pääsen taas puhumaan!
Ollis 