Mörköjä ei ole olemassa. Ei edes työelämässä.

Julkaistu Koti-Kajaanissa 10.5.2017 Pikkupoikana pelkäsin pimeää ja nukkumaan mennessä opin rauhoittumaan muistuttamalla itseäni, että mörköjä ei ole olemassa. Ja tietysti juuri nukahtaessa kuului jostain outoa rahinaa… Aikuiseksi kasvaessa eivät möröt ole enää haitanneet nukkumaan mennessä, mutta mielikuvitus on osannut kyllä kehitellä tilalle muita ”mörköjä”. Niinä öinä kun uni ei millään tahdo tulla, ei syynä ole … Jatka artikkeliin Mörköjä ei ole olemassa. Ei edes työelämässä.

Yrittäjäksi Kainuussa?

Julkaistu Koti-Kajaanissa 16.11.2016 Tällä viikolla kierrämme TE-toimiston ja Kainuun Edun edustajien kanssa Suomussalmella, Kuhmossa, Sotkamossa ja Kajaanissa avoimissa yleisötilaisuuksissa kertomassa yrittäjyyden mahdollisuuksista Kainuussa. Sillä sitä yrittäminen on: Mahdollisuuksiin tarttumista. Yrittäjä näkee jotain, mitä muut eivät näe. Kainuussakin tekemisen paikkoja on tarjolla niin uusille yrityksille kuin jatkajaa etsivissä toimivissa yrityksissä. Mihin mahdollisuuksiin sinä tarttuisit? Minkä tekemisestä … Jatka artikkeliin Yrittäjäksi Kainuussa?

Paras mainos

Julkaistu Koti-Kajaanissa 6.7.2016 ”Mikä on tehokkain ja paras tapa mainostaa omaa palvelua?” Tämä on kysymys, joka minulta kysytään melkein jokaisessa yritysvalmennuksessa. Pitäisikö mainosrahat sijoittaa lehtimainoksiin vai tykkääjien hankkimiseen Facebookissa? Ja entäpä Google, Instagram, Twitter, Whatsapp, Pinterest ja Snapchat? En enää edes pysy perässä mitä kaikkia uusia markkinointisovelluksia ja -paikkoja on tarjolla, mutta vastaukseni on pysynyt … Jatka artikkeliin Paras mainos

Työnantamisen ja tekemisen juhlaa

Julkaistu Koti-Kajaanissa 4.5.2016 Vappuna pidettyjen ponteviin puheiden sanomia lueskellessa aloin pohtimaan, että ainakin kaksi vappupuheissakin toistuvaa sanaa on sellaisia, että niitä tulisi tarkastella uudella tavalla. Nämä sanat ovat "ammatti" ja "työnantaja". Kun ennen valmistuit ammattiin, et nykyään voi olla varma että tuota ammattia on muutaman vuoden kuluttua edes olemassa. Työn muutos on niin suurta, että ammattien … Jatka artikkeliin Työnantamisen ja tekemisen juhlaa

Yrittämisen kaaosteoria

Julkaistu Koti-Kajaanissa 30.3.2016 Katsoin kelloani ja tihensi askeleitani. Olin tapani mukaan taas liikkeellä viime tingassa. Samaan aikaan Pohjolankadun yli astui reippain askelin raamikas kaveri, joka näytti suuntaavan kanssani samaan suuntaan. Katsahdimme toisiimme ja totesimme, että taidetaan olla menossa samaan tilaisuuteen. Tästä kohtaamisesta on nyt aikaa viisitoista vuotta. Vain muutama viikko aiemmin olimme saaneet idean kutsua kokoon … Jatka artikkeliin Yrittämisen kaaosteoria

Nälkämaan laulun opetukset

Julkaistu Koti-Kajaanissa 21.1.2016 Työ ei tekemällä lopu. Vaikka työttömyysprosentti tuntuu koko ajan kasvavan, on töitä tarjolla reilusti etenkin Etelä-Suomessa ainakin Hesarissa 12.1. ilmestyneen jutun perusteella. Näiden tarjolla olevien työpaikkojen täyttäminen vaan on vaikeaa, koska työn perässä ei haluta muuttaa. Tämä muuttohaluttomuus näkyy erityisesti Kainuussa ja yhtenä suurimpana syynä jutun mukaan on kotiseuturakkaus. Tunnistan vahvan kotiseuturakkauden … Jatka artikkeliin Nälkämaan laulun opetukset

Työelämän huippu-urheilua

Julkaistu Koti-Kajaanissa 11.11.2015 Jääkiekkovalmentajien fläppitaululta ei varmastikaan aina löydy oikeita kuvioita kaikkiin työelämän ongelmatilanteisiin, mutta urheilumaailman opeille ei silti kannata ummistaa silmiä työelämässä. ”Mitä voisin ottaa opikseni huippu-urheilijoilta?” on kysymys, joka kannattaa kysyä itseltäsi etenkin jos tavoitteenasi on pitää yllä hyviä suorituksia työssäsi. Urheileminen on urheilijan työtä, mutta niin on myös treenaaminen. Et voi vain … Jatka artikkeliin Työelämän huippu-urheilua