Ideat murtavat muurin

Julkaistu Koti-Kajaanissa 6.5.2020 Kun minulta on kysytty, milloin tietää että yritystoiminta pysyy varmasti pystyssä, olen vastannut: ei koskaan. Yrittäjänä pitää vain opetella elämään epävarmuuden kanssa. Perustin ensimmäisen yritykseni 20 vuotta sitten. Ensimmäisen yrittäjävuoteni aikana haastavinta oli saada otettua itseään niskasta kiinni ja tehtyä ne työt, mitä oli itselleen luvannut. Onneksi yksin yrittäminen ei kohdallani kestänyt … Jatka artikkeliin Ideat murtavat muurin

Vastoinkäymisistä voimaa

Julkaistu Koti-Kajaanissa 2.1.2019 ”Katse eteen ja suupielet ylöspäin”, laulaa Elastinen ja jatkaa ”saan vastoinkäymisistä voimaa.” Kun vuoden vaihtuessa katson mennyttä vuotta taaksepäin ja uutta eteenpäin, niin nuo sanat eivät voisi paremmin osua ajatuksiini. Vuosi sitten tuntui, että edessä olisi yksi haastavimmista vuosista työssäni yrittäjänä, mutta niin vain päivät ovat kuluneet ja yksi kerrallaan asiat ovat … Jatka artikkeliin Vastoinkäymisistä voimaa

Mistä roihu saa alkunsa?

Julkaistu Koti-Kajaanissa 30.5.2020 Missä olit, kun kuulit Pekka Heikkisen leipomon tulipalosta? Kajaanin kaupungin sydämessä sijaitsevan leipomon tulipalo on ollut meille kajaanilaisille vastaava kokemus kuin maailmanhistorian merkittävimmät tapahtumat. Se kertoo siitä, miten tärkeä jokin paikka voi olla sitä ympäröivälle yhteisölle. Jokaisella kajaanilaisella on jokin muisto, joka liittyy Pekka Heikkisen leipomoon. Muistiini on jo lapsuudesta saakka tallentunut … Jatka artikkeliin Mistä roihu saa alkunsa?

Yrittämisen kaaosteoria

Julkaistu Koti-Kajaanissa 30.3.2016 Katsoin kelloani ja tihensi askeleitani. Olin tapani mukaan taas liikkeellä viime tingassa. Samaan aikaan Pohjolankadun yli astui reippain askelin raamikas kaveri, joka näytti suuntaavan kanssani samaan suuntaan. Katsahdimme toisiimme ja totesimme, että taidetaan olla menossa samaan tilaisuuteen. Tästä kohtaamisesta on nyt aikaa viisitoista vuotta. Vain muutama viikko aiemmin olimme saaneet idean kutsua kokoon … Jatka artikkeliin Yrittämisen kaaosteoria

Ollaanko me surkeita?

Julkaistu Koti-Kajaanissa 25.2.2016 Kainuu on tutkimuksen mukaan Pohjoismaiden surkein alue. Mahtavaa! Nyt ei Kainuuta voi ainakaan leimata keskinkertaiseksi paikaksi. Surkeus voisi jopa olla meidän matkailuvalttimme. Kaiken kokeneille maailmanmatkaajille surkeuskin voi olla elämys, josta he ovat valmiita maksamaan. Vaikka tutkimus Kainuun surkeaksi leimaakin, ei tähän tulokseen kannata liikaa takertua. Sillä kehittymisen kannalta on olennaisempaa verrata tuloksia … Jatka artikkeliin Ollaanko me surkeita?

Hävettääkö sinuakin?

Julkaistu Koti-Kajaanissa 29.7.2015 ”Mitähän tuokin minusta ajattelee?” pohti kainuulainen kun eläintarhassa norsun näki. Vaikka mieli tekisi väittää toisin, niin on pakko myöntää, että tunnistan tuon kaskun kainuulaisen ajattelutavan itsessäni. Tekemisiäni taaksepäin tarkastellessa eniten minua harmittavat ne sanat, jotka olen jättänyt sanomatta ja teot, jotka ovat jääneet tekemättä ihan vain koska olen miettinyt, mitä muut siitä … Jatka artikkeliin Hävettääkö sinuakin?

15 oppia yrittäjyydestä

Julkaistu Koti-Kajaanissa 20.5.2015 Viisitoista vuotta sitten sain kotiini kirjeen, jossa kerrottiin starttirahahakemukseni tulleen hylätyksi. Perusteluna oli, että minulla ei ollut yrittäjäosaamista eikä yritykselläni edellytyksiä kannattavaan liiketoimintaan.  Purin hampaani yhteen harmistuksissani ja siltä istumalta vein toiminimen rekisteröintipaperit maistraattiin. Oli pakko, sillä piti päästä lähettämään ensimmäinen lasku asiakkaalle. Onneksi olen saanut lähettää laskuja senkin jälkeen. Yksi ensimmäisistä … Jatka artikkeliin 15 oppia yrittäjyydestä