Puuttumattomuuden laki

Julkaistu Koti-Kajaanissa 21.10.2020

”Älä puutu kun koet, että sinun tulisi puuttua. Puutu, kun koet, että sinun ei tulisi puuttua.” Näin kuuluu puuttumattomuuden laki tiimivalmentamisen edelläkävijän Johannes Partasen sanoin. Puuttumattomuuden laissa on kyse vastuun antamisesta, mutta myös sanattomien tekojen vaikutuksesta kulttuuriin.

Puuttumattomuuden laki ryöpsähti mieleeni taas syksyllä koulukiusaamiseen liittyviä uutisia lukiessani. Lehtien otsikoihin nousevat kiusaamistapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Kiusaamista tapahtuu kouluissa päivittäin ja suurin syy sen jatkumiseen on, että me aikuiset emme ole puuttuneet siihen riittävän ajoissa. Erityisesti opettajan rooli auktoriteettina korostuu, mutta mielestäni kiusaamiseen liittyen me kaikki aikuiset voimme pohtia, miten voisimme toimia eri tavalla.

Olen aivan varma, että meillä jokaisella tulee mieleen joku tilanne, jossa olet nähnyt toisen jääneen yksin, alakynteen tai kohdanneen asiatonta kohtelua. Ja myöhemmin olet miettinyt, että olisiko sittenkin pitänyt puuttua tilanteeseen. Tilanteen ulkopuolisena on niin paljon helpompi

kääntää katseensa kuin keskeyttää arveluttavalta tuntuva tilanne. Mutta jos kaikki ajattelevat samoin, lopputuloksena kaikki vain kääntävät katseensa. Ja pikku hiljaa pienestä nälvimisestä ja kiusoittelusta kasvaakin tilanne, jossa kiusaamisen kohde ei enää uskalla aamulla nousta ylös sängystään.

Valitettavasti samat käyttäytymismallit toistuvat niin kouluympäristössä kuin työpaikoillakin. Pieniltä tuntuvat sanat ja yksittäisilta vaikuttavat tilanteet toistuessaan kasvavat pikkuhiljaa pahaksi oloksi, joka taannuttaa tekemistä ja tekee työstä epämiellyttävää. Työyhteisön toimintaa taaksepäin tarkastellessa voi huomata, että yksinkertaisesti tuon kierteen olisi voinut katkaista esihenkilön toimesta epäasialliseen toimintaan puuttumalla jo paljon aiemmin.

Kulttuuri on se, mitä tapahtuu silloin kun et itse ole paikalla. Koulun kulttuuri näkyy silloin kun opettaja ei ole paikalla. Yrityksen kulttuuri silloin kun johtaja ei ole paikalla. Millaista kulttuuria haluat ympärillesi luoda? Esihenkilön rooli kulttuurin muotoutumisessa on suuri, mutta jokaisella yhteisön jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa.

Puuttuminen oikealla hetkellä on helkkarin vaikeaa. On paljon helpompaa puuttua pieniin yksityiskohtiin ja mikromanageerata kuin puuttua ja antaa palautetta suoraan toisen toiminnasta.  Olen yrittänyt harjoitella puuttumattomuutta yrityksissäni antaen tilaa muille tehdä päätöksiä ja loistaa työssään. Puuttumisen taitoa olen puolestaan pyrkinyt parantamaan pelisäännöistä säännöllisesti keskustellen ja rohkeammin palautetta antaen.

Ja arjessa olen päättänyt puuttua herkästi kun näen pienimpiäkin merkkejä kiusaamisesta tai kiusanteosta. Vaikka se joskus saakin minut tuntemaan itseni toisten asioihin puuttuvaksi setä-mieheksi. Mutta sen verran koen olevani velkaa sille yläastetta käyneelle Olli-pojalle, joka hiljaa toivoi, että joku aikuinen olisi sanonut: ”Lopettakaa.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s