Hiljaa hyvää tulee

Julkaistu Koti-Kajaanissa 3.10.2018

Olen aina pitänyt itseäni ujona. Olin jo pienenä hiljainen, uppouduin leikkeihin sekä mielikuvitusmaailmoihin, ja uusien ystävyyssuhteiden aloittaminen on ollut minulle aina hieman kankeaa. Kouluaikana ujous vain voimistui, mutta siihen saattoi vaikuttaa eniten se, miten huomasin toisten viittaavan minuun ujona poikana.

Vasta myöhemmin oivalsin, että hiljaisuus, keskittyneisyys, pohdiskelu ja omissa oloissa viihtyminen ovatkin vain minulle luontainen toimintamalli. Ja vielä senkin jälkeen vei aikaa ymmärtää, että se ei ole heikkous. Kun ekstrovertit nauttivat sosiaalisista tilanteista, ovat ne minulle aina energiaa vaativia tilanteita ja viihdyn enemmän yksin. Olen siis introvertti.

Liian usein ja liian helposti introvertit jäävät ekstroverttien varjoon niin koulussa, vapaa-ajalla kuin työssä. Minunkin oletukseni oli, että ainoa oikea tapa menestyä oli olla räväkkä, irrotteleva ja suulas kaikissa tilanteissa. Se tarkoitti, että rohkeuteni karttuessa lukioiässä hain huomiota niin värikkäillä vaatteilla kuin oudoilla heittäytymisillä sekä esiintymisillä, joissa ei ollut päätä eikä häntää. Yritin olla ekstrovertti, sillä luulin sen olevan se oikea tapa toimia.

Nämä teemat ja ajatukset nousivat mieleeni kun pääsin viime viikolla Nordic Business Forum -tapahtumassa hetkeksi keskustelemaan työelämän ”hiljaisista” introverteistä kirjoittaneen Susan Cainin kanssa. (Ja tuo keskustelu lounaspöydässä ei todellakaan ollut minulle luontaista). Keskustelimme siitä, miten meidät suomalaiset usein luokitellaan introvertiksi kansaksi hiljaisuutemme vuoksi. Toinen asia, mistä keskustelimme oli rohkeus esiintyä ja se, mitkä ovat keinojamme kerätä energiaa sosiaalisiin kohtaamisiin.

Vasta tuon pohdinnan ja tapahtuman jälkeen, Facebook-seinälläni käydyn keskustelun jälkimainingeissa, oivalsin, että enhän minä olekaan koskaan ollut ujo. Olen vain introvertti. Usein hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä henkilö määritellään ujoksi ja nopeasti henkilö alkaa itsekin pitämään itseään ujona. Ujoudessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta ujouden leima voi rajoittaa kyseisen henkilön elämää monella sen eri osa-alueella. Ujous on vain epävarmuuden näyttäytymistä ulospäin ja kuten ystäväni Facebookissa osuvasti kommentoivat, tulee muistaa, että joskus myös pohjimmiltaan ekstrovertti henkilö voi näyttäytyä ujona.

Oman introverttiyden ja ekstroverttiyden tunnistamisessa auttaa vaikkapa kysymys: ”Jos sinulla olisi käytössäsi 10 tuntia ylimääräistä vapaa-aikaa, niin kuinka monta tuntia siitä haluaisit viettää yksin? Kuinka monen tunnin jälkeen sinulle tulisi jo pakottava tarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin?” Jos vastauksesi on 0, niin olet vahvasti ekstrovertti. Jos puolestaan 10, niin olet vahvasti introvertti. Suurin osa meistä ei sijoitu kumpaankaan ääripäähän vaan jonnekin ääripäiden välillä. Minunkin vastaukseni on seitsemän.

Olipa vastauksesi mikä tahansa, se ei ole huono. Juuri tuosta omasta luontaisesta tyylistä meidän jokaisen tulisi löytää ne vahvuudet, joista ponnistamme työssämme eteenpäin. Introverttiys ei ole este esiintymiselle tai julkiselle puhumiselle. Introverttiys ei tarkoita myöskään sitä, että sinun tulisi olla aina hiljaa, koska se on sinulle luontaista. Kuten Susan Cain Helsingissä neuvoi, introvertin tulisi aina aloittaa puheensa ennakkoon eli miettiä jo valmiiksi, miten voisi avata keskustelun. Vaikka se tuntuu hankalalta, introvertin pitäisi yrittää aukaista suunsa heti tilanteen alussa, sillä huomio siirtyy ja keskittyy helposti heihin, jotka aloittavat puheen.

Hiljaa hyvää tulee, mutta meillä kaikilla on arvokasta sanottavaa.