Tanssin voima voittaa häpeän

Julkaistu Koti-Kajaanissa 5.10.2016

Kun ala-asteella koululla järjestettiin diskoja, keksin joka kerta jonkin hyvän tekosyyn ettei minun tarvinnut lähteä kotoa. Sen kerran kun kävin koulun diskossa, pysyttelin takimmaisessa nurkassa ja yritin tekeytyä näkymättömäksi. Ja kun jouduin viimeisillä hitailla pakotettuna tanssilattialle ihastukseni kohteen kanssa, en ollut eläessäni kokenut yhtä suurta häpeän tunnetta. Tuntui, että kaikki katsoivat vain minua ja epävarmaa askellustani.

En oikein tiedä tänä päivänäkään mikä tanssimisessa oikein minua ahdisti niin paljon. Ehkä vaan mietin liikaa, että osaanko tanssia oikein tai sitten toisten edessä vapautuneesti esiintyminen oli liian jännittävää. Naurunalaiseksi joutumisen pelko jätti kuitenkin polttomerkin alitajuntaani.

Tuosta ujosta pojasta on kasvanut vuosien varrella rohkea esiintyjä ja puhuja, mutta tanssin hetkellä olen liimannut takapuoleni visusti penkkiin. Sitä en kiellä, etteikö tanssijalkaa olisi vipattanut, mutta häpeä tanssitaidottomuudestani on voittanut tanssibiittien kutsun.

Ja niin vain astuin pari viikkoa sitten Kajaanihallissa yli tuhannen hengen eteen tiukoissa tanssihousuissa yhtenä Tanssii tavisten kanssa -tapahtuman osallistujista. Enpä olisi tuota uskonut tekeväni edes muutama vuosi sitten. Olen ihaillen katsonut yleisöstä lavalla rohkeasti heittäytyviä taviksia ja pohtinut olisiko minusta samaan.

Kun tanssinopettaja Minna Palokangas soitti keväällä ja pyysi minua mukaan tanssiparikseen, vastasin heti kyllä. Päätin, että nyt oli aika heittää yli kolmekymmentä vuotta kantamani tanssimattomuuden taakka harteiltani.

Kyllä, tanssiminen yleisön edessä jännitti minua. Viikko ennen tapahtumaa heräsin yöllä enkä saanut unta kuvitellessani mitä kaikkea tanssilattialla voisi tapahtua. Pyörin sängyssä ja pohdin mitähän kaikki ihmiset yleisössä oikein ajattelisivat esityksestäni? Jotta saisin nukahdettua, aloin toitottamaan mielessäni, että ”Mitä sitten? Se on vain viihdettä.”

Sillä eihän esityksellä oikeasti ollut mitään muuta merkitystä kuin tuottaa hetkeksi iloa ja hyvää oloa paikalle saapuneelle yleisölle. Niinpä muistutin joka päivä itseäni, että sillä sujuisiko tanssi oikein ei ollut merkitystä eikä myöskään sillä mitä muut tanssistani ajattelivat. Ja päivä päivältä oloni tuntui varmemmalta.

Kirkkaat valot olivat kohdistettuna tanssilattialle niin, että yleisö jäi tunnistamattomaksi varjojen taakse. Kuulin kannustushuutoja ympäriltäni astuessani keskelle tanssilattiaa. Musiikki pärähti soimaan ja liikkeet lähtivät soljumaan kuin itsestään. Muutama hassu ja hauska minuutti vilahti hetkessä ohi. Ja tanssin jälkeen minua ei hävettänyt ollenkaan.

Kun häpeän tunne jumittaa sinut paikoilleen, liike on parasta lääkettä. Sillä tärkeintä on lopulta se mitä itse teet ja tunnet, eikä se mitä muut sinusta ajattelevat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s