Sinä olet tarinankertoja

Julkaistu Koti-Kajaanissa 19.2.2014

Nuotio loimusi ja lämmitti, kun ensimmäiset Kainuun korkeuksille asettuneet asukkaat kokoontuivat jakamaan päivän kokemuksiaan. Tarinat ryöppysivät ja loivat tunnelmaa tulen äärelle. Tarinoissa jaettiin niin vinkit parhaista marja-apajista kuin opetukset siitä, miten pidät itsesi elossa keskellä karuja olosuhteita.

Sittemmin tarinoita jaettiin markkinoilla torimyyjien tiskeillä ja pirteissä kahvipöydän ääressä. Nykyään tarinoita jaetaan 140 merkin mittaisina Twitterissä ja nettilinkkejä tai kuvia jakaen Facebookissa. Entisaikojen leirinuotio kulkeekin melkein jokaisella taskussa.

Nämä ajatukset tarinoista heräsivät lukiessani Juhana Torkin kirjaa Tarinan valta. Tarina on Torkin mukaan kaikkea sitä, mikä tuntuu merkitykselliseltä ja eteenpäin kertomisen arvoiselta. Tarina koskettaa tunteita, innostaa ja sitä halutaan kertoa eteenpäin. Kuten aikanaan nuotiopiirissä, nykyisetkin tarinat elävät ja muuttuvat kertojansa mukaan.

Me kaikki olemme tarinankertojia. Tarinoita voit kertoa niin uutisista, olympialaisista, ystävistäsi, julkkiksista, yrityksestäsi kuin harrastuksista. Jokainen näistä kertoo myös jotain sinusta itsestäsi. Ja tärkein tarina, mitä kerrot on tarina itsellesi.

Sosiaalisen median myötä muodostamme itsestämme huomaamatta kaksi eri minää. Sosiaalinen minä jakaa ja kertoo juttuja, joista tykätään. Se elää saamastaan huomiosta ja rakentuu sen mukaisesti millaista mielikuvaa haluat itsestäsi ja elämästäsi muille viestittää.

Sitten on aito minä, joka muodostuu niistä tarinoista, joita kerrot itse itsellesi.

Mitkä ovat siis ne tarinat, joita kerrot itsestäsi itsellesi? Entä ne tarinat, joita kerrot ja jaat ystävillesi ja sosiaalisille verkostoillesi? Mikä on sinun roolisi tarinoissa ja mitkä teemat toistuvat? Jos nämä kaksi minää ja niiden kertomat tarinat ovat kovin kaukana toisistaan, piilee niissä ristiriidan siemen. Hyvillä ja innostavilla tarinoilla voit lumota niin itsesi kuin muutkin näkemään asiat toisin kuin ne ovat oikeasti. Mutta lopulta ainoa tarina, joka kestää, on tosi.

Jotta oma tarinasi olisi kestävä ja elävä, on sen oltava totuudenmukainen. Kuuntele ensin itseäsi ja omaa sydäntäsi. Mitkä ovat niitä uskomuksia, jotka ovat ohjanneet tarinan kerrontaasi tähän asti? Kun olet löytänyt oman tarinasi juuret, valitse sitten mitä tarinoita haluat itsestäsi jakaa nykyajan leirinuotioilla. Muutaman sanan ja kuvan tarinat leviävät nopeasti, joten anna itsestäsi eteenpäin kerrottavaksi sellaisia tarinoita, joiden takana voit itse seistä. Ja kuten ennen vanhaan, voit vain kuunnella toisten tarinoita ja nauttia niiden lämmöstä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s