Minä ite!

Julkaistu Koti-Kajaanissa 15.1.2014

Kuinka monesti onkaan käynyt niin, että avaimet ovat hukassa ja yrität etsiä niitä kaikkialta siinä kuitenkaan onnistumatta? Tällaisessa tilanteessa mikään ei ole ärsyttävämpää kuin paikalle ilmestyvä ystävä, joka kysyy: ”Oletko katsonut takin taskusta?” Eihän tuollaiseen kysymykseen voi kuin tuhahtaa, sillä olithan tarkistanut takin taskut heti ensimmäisenä. Ja sitten laitat kätesi vielä kerran takin taskuun – ja huomaat avainten olevan siellä.

Hankalassa tilanteessa paras apu tulee usein henkilöltä, joka tarkkailee tilannetta hieman ulkopuolelta. Moni askarruttava kysymys ratkeaa yhdellä puhelulla – riittää kun vain kerrot ongelmasi ääneen ja silloin oivallat itsekin ratkaisun. Tämän me kaikki tiedämme, mutta mikä ihme avun ja vinkkien vastaan ottamisesta sitten tekee niin vaikeaa?

Yrityksissä ja työyhteisöissä kiertäessäni olen todennut, että useimmat ongelmat johtuvat joko delegoinnin tai viestinnän puutteista. Molempien taustalla on, että tekijät ovat olettaneet pärjäävänsä ilman muiden apua. ”Minä ite”-asenne ja yksilösuoritusten palkitseminen johtavat siihen, että neuvon ja avun pyytämisen kynnys kasvaa. Kun kaikki kommervenkit on testattu moneen kertaan ilman ratkaisua, yritetään ongelma vaieta huomaamattomaksi tai kasvojen menettämisen pelosta annetaan asian vain olla.

Suurinta uusavuttomuutta on se, ettei osata pyytää apua. Vaikka toisin luullaan, yksin pärjääminen ei ole vahvuutta vaan vasta tunnustaessasi oman tietämättömyytesi ja heikkoutesi, osoitat olevasi riittävän vahva ottamaan palautetta vastaan. Jokainen ihminen on yksilö, mutta kenenkään meistä ei ole tarkoitettu jäävän yksin. Entisaikojen mestari-kisälli mallissa olisi vielä paljon opittavaa työyhteisöissä – sekä kokemuksen että avunpyytämisen arvostamisessa.

Mielen malleihimme rakentunut yksin pärjäävän työelämän sankarin myytti on niin voimakas, että yksin siitä on vaikea pyristellä irti. Avain yhdessä tekemiseen onkin tarjota auttava käsi ensin toisille ja kysyä: ”Kuinka voin auttaa sinua?” Pelkästään tämän kysymyksen viljeleminen on esimerkiksi asiakasyrityksissäni nostanut yhdessä tekemisen tasoa, luonut uutta ilmapiiriä ja myös tehostanut toimintaa. Yksin voi yrittää, mutta yhdessä onnistutaan.

Oma kehittymishaasteeni tälle vuodelle on delegointi. Liian usein sorrun yksin puurtamiseen ja tuo avaimet hukkaavan kaverin kuvaus on suoraan omasta arjestani. Minä ite –ajattelusta irti pääseminen ei ole tosiaan helppoa. Se vaatii luottamusta ja ennen kaikkea enemmän aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Tässäpä vielä kolme arkista askelta, joiden kautta itse pyrin yksin puurtamisesta yhdessä tekemiseen. Kokeile sinäkin ja tehdään tästä vuodesta yhdessä onnistumisen vuosi!

  1. Tuplaa se määrä, mitä olet aiemmin viestinyt omasta tekemisestäsi muille (mitä enemmän muut tietävät sinun tekemisestäsi, sitä helpompi on sinua auttaa)
  2. Kun toinen pyytää sinulta neuvoa, suhtaudu jokaiseen kysymykseen arvostavasti
  3. Laadi itsellesi ”luottopelaajien” lista – kenelle soitat heti, kun jumittaa.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s