Julkaistu Koti-Kajaanissa 23.10.2013
Vaikka toisin on ehkä luultu, ovat rakennusala ja maanviljely edelleen tuottoisaa liiketoimintaa. Ainakin pelialalla, sillä perustuuhan miljardin euron (ykkönen ja yhdeksän nollaa!) arvoiseksi arvioidun Supercellin tulovirta taistelevien barbaarien kylien rakentamiseen ja oman maatilan pyörittämiseen, mistä innostuneet pelajaat ovat valmiita maksamaan aina muutaman euron kerrallaan.
Suomalaisten pelialan yritysten kansainvälinen läpimurto on saanut monet jo odottamaan näistä yrityksistä Nokian korvaajaa. Odotukset pelialaa kohtaan ovat suuret. Ja odotukset on suuria myös Kainuussa. Keskellä korpea sijaitsevan Kajaanin ammattikorkeakoulun pelialan koulutusta on kehuttu Suomen parhaaksi. Tutustuttuani viimeisen vuoden aikana paremmin koulussa opiskeleviin pelialan osaajiin, en voi kuin ihmetellä mistä ihmeestä nämä tyypit oikein löytävät tiensä Kainuuseen. Pelialan seuraavien miljardikauppojen tekijät hengailevat nyt ammattikorkeakoulun kahviossa, joten rikkaita naimakauppoja halajavien kannattaa etsiä treffiseuraa ennemmin sieltä kuin Onnelan baaritiskiltä.
Peliala voi tuntua meistä monesta vieraalta ja mielikuvat pelialasta ovat ennemmin ”nörttien” leikkikenttä kuin todellista hyötyä liiketoimintaan. Suurin kasvupotentiaali ei kuitenkaan ole perinteisissä peleissä vaan pelialan oppien soveltamisessa arkiseen työhön ja elämään. Ja en tällä tarkoita, että totinen duuni pitäisi pistää leikiksi vaan mitä voisimme ottaa opiksi pelialalta?
Pelien voima on niiden koukuttavuudessa, joka syntyy elämyksellisyydestä ja pelaajan rajojen venyttämisestä. Elämykselliset elementit: visuaalisuus, äänet, roolihahmot, tarina ja oppiminen synnyttävät eskapistisen tunteen, jossa pelaaja voi vain uppoutua omaan maailmaansa. Pelit eivät päästä sinua helpolla vaan haastavat kokeilemaan taitojesi rajoja. Ja aina saavutettuasi tietyn tason, odottaa seuraava taso tai voit yrittää vielä hieman parempaa suoritusta. Palkinnon pelaaja saa heti onnistuttuaan eikä sitä tarvitse jäädä arvailemaan jälkikäteen. Onnistumisen ja oivaltamisen kokemukset synnyttävät flow-tunteen, jossa tekeminen tuntuu hauskalta ja innostavalta.
Näitä yksinkertaisia oppeja voi hyödyntää suoraan työelämässä ja palveluiden kehittämisessä. Mieti vaikka miten toimisit, jos oma työsi olisi peli? Mitkä olisivat erilaisia tasoja, joilla voisit ”hyppiä”? Mitä palkintoja tai pisteitä voisit kerätä tekemisestä? Mikä olisi palkinto onnistumisista ja tavoitteiden saavuttamisesta? Mitä erilaisia roolihahmoja joudut kohtaamaan?
Meillä Kainuussa on ainutlaatuiset mahdollisuudet hyödyntää pelialan oppeja ja osaajia uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä. Pelialan koulutukseen Kainuuseen eksyneisiin huippuosaajiin pitää tarttua nyt, ennen kuin isot yritykset ja kaupunkien vilske houkuttavat heidät pois. Osaaminen on niin lähellä ja kuitenkin kuun alussa järjestetyssä pelialan osaamista Kajaanissa esitelleessä tilaisuudessa oli yrittäjiä paikalla puhujien lisäksi kaksi – ja hekin Rovaniemeltä ja Kuopiosta. Herätys! Ei uinuta Kainuussa tämän mahdollisuuden ohitse. Mitä pelillisiä avauksia voisi syntyä vaikkapa LVI-alan työn tehostamiseen, toimistotyön rutiinien suorittamiseen tai asiakaspalvelun nostamiseen uudelle tasolle? Kokemuksesta voin kertoa, että meillä Intotalolla pelillisyys on tuonut tekemiseen uudenlaista tavoitteellisuutta ja hauskuutta. Ja samalla myös euroja.