Julkaistu Koti-Kajaanissa 5.6.2013
Sää ulkona hipoo hellelukemia. Työn tekemisestä ei tahdo tulla mitään kun ajatukset karkaavat koko ajan rannalle tai terassille. Kun aurinko sulattaa arkiset ajatukset ja aivot kääntyvät siesta-asentoon, et tarvitse erikoista sytykettä päähänpistojen ilotulituksen alkamiseksi.
Kesä on parasta aikaa päähänpistoille. Päähänpisto on siis se, kun saat jonkin uuden ajatuksen tai oivallat uuden jutun. Ideoiksikin niitä kuvataan, mutta mielestäni päähänpisto on parempi sana. Ideasta tulee mieleen keksinnöt kun taas päähänpistot ovat arkisia oivalluksia ja tavallisia ideoita.
Päähänpistot ovat kuin itikanpistoja: hetken ne syyhyttävät ja sitten ne jo nopeasti unohtuvat. Kesähelteillä ja lomatunnelmissa on mukava antaa ajatusten liihotella korkeuksissa ja unelmoida ilman arjen realiteettien asettamia rajoituksia. Laiskuuttamme jätämme ne kuitenkin lentelemään vaikka monessa päähänpistossa voisi olla potentiaalia kasvaa oikeaksi ideaksi. Siinä syyllistymme ajatteluenergian hukkakäyttöön. Emme anna arvokkaille ajatuksillemme mahdollisuutta kasvaa oikeiksi ideoiksi, sillä emme tartu niihin tosissaan.
Annapa näin kesän alkuun alitajunnallesi polttoaineeksi muutama herättelevä kysymys ja katso millaisia päähänpistoja kesä tuo tulleessaan. Mikä yksinkertainen ongelma tarjoaa paljon mahdollisuuksia? Mikä olisi mahtavaa, mutta on muiden mielestä mahdotonta? Ruoki ajatteluasi lukemalla tietokirjoja, kaunokirjallisuuden klassikoita ja seikkailemalla netissä sivuilla, jonne et ole aiemmin eksynyt. Nauti kesästä ja anna alitajuntasi tehdä työtä puolestasi.
Kun saat päähänpiston, kirjaa se heti muistikirjaan tai kännykkääsi. Älä analysoi päähänpistojasi heti, vaan anna niiden muhia hetken mielessäsi. Palaa ideaan vaikka saman päivän iltana tai parin päivän päästä. Nautiskele ja maistele mikä juttu innostaisi sinua ja mikä juttu kutkuttaisi sinua tarttumaan tekemiseen? Selaile muistiinpanojasi aika ajoin – joskus vuosia vanha oivallus voi sytyttää lampun oikealla hetkellä.
Älä läiski kesän aikana syntyviä päähänpistojasi kuoliaaksi, vaan pallottele niitä yksin ja yhdessä toisten kanssa. Ole avoin palautteelle ja erilaisille näkökulmille. Paraskaan idea ei ole minkään arvoinen, jos yrität piilotella sitä omassa päässäsi. Päähänpisto muuttuu todeksi vasta sitten kun kerrot siitä muille. Alkuun ideasi on vasta herkkä ja hauras beibi-idea, joten älä kerro päähänpistostasi ensimmäisenä heille, joiden tiedät jo entuudestaan teilaavan aina uudet ajatukset. Kerro päähänpistostasi henkilöille, joiden osaamista ja kokemusta arvostat. Keneltä voisit saada kannustavaa ja realistista palautetta?
Kun olet saanut ideaasi aitoa palautetta ja kerännyt lisää tietoa, ota hetki itsellesi ja ajatuksillesi. Anna idean hautoa mielessäsi viikonlopun ajan ilman sen työstämistä. Ja sitten tee päätös: Mikä olisi se pieni askel, jonka voisit ottaa testataksesi päähänpistosi toimivuutta käytännössä? Jos huomaat olevasi tekemisen pauloissa, olet tainnut löytää kuningasidean siemenen…