Julkaistu Koti-Kajaanin Kotia Päin -palstalla 29.12.2010
Vaikka kulunut vuosi on ollut touhua täynnä, on minulla etenkin syksyn aikana ollut mahdollisuus tarkastella omaa itseäni tavallista enemmän. Pyh ja pah voi joku tuohonkin jo todeta, mutta minulle pysähtyminen peilin eteen aika ajoin on tehnyt vain hyvää.
Erityisesti olen pohtinut sitä, mistä löydän sen viimeisen rutistuksen, joka saa minut yli tiukoista tilanteista? Yrittäjänä olen joutunut omien – ja joskus harvemmin muiden virheiden johdosta kohtaamaan tilanteita, joissa väittäisin aika monen jo vaipuneen epätoivoon. Ja kuten tiedämme kokemuksesta, epätoivon ja negatiivisten ajatusten seasta on entistä vaikeampaa nousta ylös. Jostain olen kuitenkin aina löytynyt sen sisäisen positiivisen voiman, joka on auttanut minua vaipumasta epätoivoon.
Neljä asiaa, jotka vaikuttavat persoonamme kehitykseen ovat geenit, kasvatus, kasvuympäristö ja kaverit. Minkään näistä en näe omalla kohdallani merkittävästi poikkeavan tavallisesta. Etenkin sosiaalinen kasvuni kärsii kuitenkin edelleen niistä henkisistä kolhuista, jotka peruskoulun yläluokilla kokemani kiusaaminen jätti jälkeensä. Vuoden aikana mediassa on ollut useita tarinoita koulu- ja työpaikkakiusaamisesta. Näissä yhteyksissä jotkut ovat todenneet, että kiusatuksi tuleminen on kasvattava kokemus. Minä olen toista mieltä.
Toisesta koulusta yläluokille muuttanut hintelä hikipinko, jonka harrastuksia olivat ”tyttöjen” harrastukset ratsastus ja piirtäminen – tästä yhtälöstä ei liene vaikea päätellä miksi jouduin kiusaajien silmätikuksi seitsemännen luokan alussa. Ehkä kiusaamiskokemukseni ovat heijastuneet yrittäjän uralleni haluna näyttää kykyni kiusaajilleni. Tai ehkä ne kasvattivat vain puremaan hampaita yhteen vastoinkäymisten kohdalla, mutta en kuitenkaan haluaisi kenenkään kokevan samaa. Voin nyt jälkeenpäin vain ihmetellä miten selvisin henkisesti noista kokemuksista.
Kun peilaan omaa tarinaani muiden kiusaamista kokeneiden nuorten tarinoihin huomaan, että minut pelasti surulliselta kohtalolta oma sisäinen positiivinen lataukseni, joka ei päässyt ehtymään. Mistä lataus löytyi? Ehkä saan kiittää siitä maalausharrastusta kuvataidekoulussa, jossa sain purkaa mieleni maisemia taulukankaalle. Tai ratsastusharrastusta, jonka kautta sain kokea ensimmäisiä vastuunottamisen askelia. Vai onko tuo positiivinen vire vain synnynnäistä?
Joulun jälkeen on aina viattomien lasten päivä, josta omat ajatukseni juontuvat aina koulukiusaamista kokeviin nuoriin. Itse olen tehnyt päätöksen, että puutun aina asiaan jos näen ja kohtaan toisiin kohdistuvaa kiusaamista. Sitä olisin aikoinaan itse toivonut. Valitettavasti kaikilla kiusatuilla sisäisen akun positiivinen varaus ei kestä kaikkia kolhuja. Ja valitettavasti kiusaamiseen on helpompaa olla puuttumatta – sekä kouluissa että kotona.
Toivon, että mahdollisimman moni tekisi yhden uuden vuoden lupauksen, josta pitää kiinni: lupauksen puuttua kiusaamiseen sen kaikissa muodoissa. Se on korvaamaton lahja kiusatulle.
Ollis Leppänen
ollis@intotalo.com
Ollis 