Menestyksen nälkämailla

Julkaistu Koti-Kajaanissa 15.9.2009

Missä menestys kasvaa? Joidenkin kohdalla kateellinen mieli tahtoo sanoa, että menestys tulee ilmaiseksi. Toiset taas saavuttavat tavoitteensa kovan työn tuloksena. Oman kokemukseni kautta väitän, että menestys syntyy luottamuksesta. Ja luottamus näkyy parhaiten vastuun antamisena ja rohkeina kokeiluina.

Ei Sotkamon Jymy ole saavuttanut kolmetoista kertaa pesäpallon suomenmestaruutta ilmaiseksi. Muut joukkueet ovat yrittäneet ostaa menestystä, mutta menestyksen kulttuuri Sotkamossa perustuukin vastuun antamiseen. Muistan monta kertaa kuinka Superpesiksen sarjapeleissä Jymyn pelinjohtaja on nostanut jokeripaitaisen nuoren ja hintelän junioripelaajan ratkaisupaikassa vastuurooliin. Ja vaikkei onnistumista olekaan tullut, on tämä ollut luottamuksen osoitus, joka hivelee nuoren pelaajan itsetuntoa. Ja tänä päivänä nämä nuoret pojat ovat ratkaisemassa mestaruuksia.

Sotkamossa on oivallettu, että pelimiehet kasvavat vain vastuullisissa paikoissa. Miksi ihmeessä Kainuussa ei ole muissa organisaatioissa oivallettu Jymyn menestyksen kaavaa? Olen toiminut aktiivisesti eri rooleissa Kainuussa nyt kymmenen vuoden ajan ja tuntuu, että useammin olen kohdannut olevani keskellä pihtaamisen kostonkierrettä kuin rikastavaa vastuunjakamista.

Mutta miksi? Ehkä suurin syy on itsensä nolaamisen pelko. Vastuun antaminen toiselle voi olla virhe sinulle. Tämä pelko estää monessa organisaatiossa antamasta vastuuta erilaisille kokeiluille ja uusille toimintamalleille. Virheitä ei tehdä, mutta eipä tehdä myöskään hirveästi uusia kokeiluja. Varovaiset organisaatiohiiret pyörivät vain tuttujen ja turvallisten tehtävien sekä muka-tekemisen parissa. Tällä menolla jäämme Kainuussa auttamattomasti jälkeen muista alueista.

Onneksi Nälkämailla löytyy myös positiivisia pilkahduksia. Renforsin rannan tarina on hyvä esimerkki luottamuksen osoituksesta – ja vapaiden käsien antamisesta kehitystyössä. Talvivaara-yhtiön teknologiajohtaja Marja Riekkola-Vanhanen puolestaan kertoi Kauppalehden haastattelussa kesällä, että idea innovatiivista bioliuotusjärjestelmästä ei olisi syntynyt ilman erilaisten ajatusten rohkeaa törmäyttämistä. Samanlaista rohkeiden ideoiden ruokkimista ja vastuun antamista olisi hienoa nähdä julkistenkin rakenteiden puristamissa organisaatioissa. Vain teoilla on merkitystä ja vain me itse voimme tehdä aloitteen uudenlaisen kulttuurin luomiseksi.

Ja vanha vinkkihän on, että älä pyydä lupaa vaan mieluummin anteeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s