Latistuksen mankeli vai yllätysmuna?

Myönnä pois, pääsiäisen viettämisessä parhaimpia hetkiä ovat edelleen yllätysmunat. Miten pieni suklainen muna, jonka sisällä on turhakelelu, voikin saada hymyn huulille niin lapsella kuin aikuisellakin? Vaikka päivä olisi sujunut kuinka surkeasti, saa yksi suklaamuna muutettua tunnelman hetkessä.

Olemme tehneet yhteistyötä filosofi Esa Saarisen kanssa jo kuuden vuoden ajan, vuosittaisena pääprojektinamme Kyproksella järjestettävä Tulenkantajat –seminaari. Seminaari kokoaa heinäkuussa yli 100 eri alojen osaajaa, tulevaisuuden tekijää ja uusien haasteiden edessä olevaa esimiestä Pafokselle viikon mittaiseen seminaariin. Seminaarilla ei ole varsinaista kurssiohjelmaa, vaan sen sisältö perustuu ajattelua avaaville kertomuksille sekä osallistujien keskinäisille keskusteluille ja kokemusten vaihdolle. Seminaarin voima onkin sen aikaan saama ajattelun liike ja oivallus siitä, miten oma ajattelumme näkyy suoraan toiminnassamme.

Arkielämä kulkee tasaista uomaa pitkin ja vuosi vuodelta aika tuntuu kuluvan nopeammin. Suoritamme päivittäin pieniä tehtäviä, joita olemme itsellemme antaneet ja vertaamme itseämme alituisesti muihin ihmisiin. Meille ihmisille on jostain kumman syystä muodostunut sellainen olettamus, että negatiivisuus synnyttää energiaa tekemiseen. Yritämme kaivaa itsellemme vauhtia syvistä pohjamudista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Negatiivinen ajattelu synnyttää negatiivisia tuloksia.

Negatiivinen ajattelu on niin juurtunut ihmismieleen, että uuden idean tai positiivisen ajatuksen tullessa mieleen, tiedämme jo odottaa latistuksen mankelia. Latistuksen mankeli teilaa kaiken uteliaisuuden, innokkuuden ja rohkeat kokeilut. ”Ei se kannata.” ”Luuletko, että sinusta on siihen?” Näistä lausahduksista tunnistat latistuksen mankelin. Joskus se ei edes tarvitse sanoja – pelkkä katse tai rivien väli lannistaa.

Olemme niin tottuneita negatiiviseen ajatteluun, että emme itse edes huomaa sitä. On niin paljon helpompi antaa latistava kommentti kuin olla positiivinen ja kannustava. Toimimme totutulla tavalla emmekä oikeasti ajattele mitä vaikutuksia sanoillamme tai käytöksellämme voi olla toisiin ihmisiin. Kiire on hyvä selitys, sille miksi aina ei ole aikaa keskittyä omaan käytökseen. Mutta kuka kiireen meidän mieleemme oikeasti tekee?

Miten voisimme synnyttää toiminnallamme latistuksen sijaan yllätysmunatunnelmaa? Edelleenkin ihmettelen miten folioon pakattu munanmuotoinen suklaa, jonka sisällä on turha lelu, saa ihmiset innostumaan ja ilon kasvoille? Muistele vaikka omia kokemuksiasi:  hetkessä ajatukset hyppäävät positiivisiksi ja tunnet silmiesi kirkastuvan. Miten voisimme saada aikaan samanlaista tunnelmaa sanoillamme, toisten huomioon ottamisella ja kannustavalla asenteella? Ja voisiko se synnyttää sivutuotteena jotain aivan uutta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s