Arvokkaita ajatuksia

Alkuvuoden aikana olen saanut keskustella usean eri valmennusryhmän kanssa heidän omista arvoistaan. Joukossa on ollut niin kainuulaisia aloittavia yrittäjiä, oululaisia insinöörejä kuin eteläsuomalaisia esimiehiä ja on ollut mielenkiintoista havaita yhtäläisyyksiä sekä eri vivahteita heidän ajatuksissaan ja perusarvoissaan.

Syvällä sisimmässä vaikuttavat perusarvomme muovaavat lopulta sen mitä ihmisinä, työntekijöinä, yrittäjinä ja johtajina olemme. Olet sitä mitä arvostat.  Usein luulemme tietävämme mitä omat elämän arvomme ovat, mutta niitä tarkastellessa huomaammekin, että ne ovatkin vain ihanteita. Monille arvot ovat jotain, mitä haluaisimme olla tai mihin haluaisimme uskoa, mutta käytännön toiminnassa toimimme ja ajattelemmekin vastoin ihanteitamme.

Jyväskylän yliopiston perheyrittäjyyden professori Matti Koiranen on tutkinut suomalaisen perheyrittäjyyden arvoja. Kysymyksessä, jossa haluttiin selvittää mitkä ovat olleet voimakkaimmin yrityksen selviytymiseen ja menestymiseen vaikuttaneita arvoja, esiin nousivat mm. rehellisyys, luotettavuus, laatu ja uutteruus. Ainoa asia, joka ei kymmenen tärkeimmän arvon joukossa näkynyt, oli aina kaikissa lehtiartikkeleissa kiitetty yritysten voimavara eli työntekijät.

Valmennuksissa käydyissä keskusteluissa pirun pienten yrittäjien arvot eivät eroa paljon perheyrittäjien arvoista. Tärkeimpinä arvoina ovat asiakkaiden palveleminen ja työn tekeminen. Suorittamiseen liittyvät arvot kumpuavat jo pitkältä historiasta, mutta arvona halu palvella asiakasta ilahdutti ainakin minua. Asiakkaan palvelemisen ja työn tekemisen yhdistäminen käytännössähän tarkoittaa, että me asiakkaat saamme parasta mahdollista mitä pyydämme.

Arvokeskusteluissa sivulauseissa kuului kuitenkin aina vähän väliä kommentti: ”Mutta pitäähän sitä rahaakin tehdä.” Median rummuttaessa vaikeita taloudellisia aikoja, yrittäjän mieli alkaa tehdä työtään ja ohjaa ajattelua ylevistä arvoista raakaan rahan tekemiseen. Ja rahaa yrittäjän pitää osata ajatellakin. Oman kokemukseni mukaan monen pienyrittäjän ongelma on, että he eivät arvosta omaa työtään riittävästi – vaan myyvät omaa osaamistaan liian halvalla. He tekevät työnsä laadulla, uutterasti asiakasta palvellen, mutta korvaus työstä ei ole riittävä.

Tässäpä onkin yrittäjän arvojen dilemma. Asiakas on kuningas, jonka edessä tulisi polvistua joka kerta hänen suodessaan huomionsa puoleesi. Samalla pitäisi löytää itsestään sisäinen ahne paskiainen, joka hamuaa asiakkaan kukkarosta hänen viimeiset roponsa yrityksen kassaan. Pitäisikö asiakkaan laskuttamisesta tuntea huonoa omaatuntoa?

Jotta arvot eivät jäisi vain ihanteiksi, on niitä pystyttävä tarkastelemaan jatkuvasti. Hyvä työkalu omien arvojen käytännön toteutumisen mittaamiseen on oma kalenteri. Käy läpi omat arvosi ja avaa sen jälkeen oma kalenterisi – vaikka viime viikolta. Palauta mieleesi viikon aikana tekemäsi valinnat ja eri asioihin käyttämäsi aika. Jos arvoissasi on mainittu perhe – kuinka paljon olet käyttänyt aikaa perheesi kanssa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s