Sata kertaa kotiin päin

Julkaistu Koti-Kajaanissa 10.2.2021

Syksyllä 2008 silloinen Koti-Kajaanin päätoimittaja Simo kysyi olisinko kiinnostunut kirjoittamaan vieraskolumnia? Kysyessäni tarkempia ohjeita kirjoittamiseen sain vastaukseksi vain, että kolumnin tulisi sisältää 2600 merkkiä – ei enempää eikä vähempää. En ollut koskaan kirjoittanut kolumnia lehteen, joten itseluottamusta uhkuen vastasin pyyntöön myönteisesti. Eihän nyt yhden A4-arkin mittaisen jutun kirjoittaminen voisi niin vaikeaa olla?

Tuosta Simon kysymyksestä on nyt kulunut sata kolumnia. Ja kylläpäs tämä on ollut opettavainen matka kirjoittamisen maailmaan.

Vieraskolumnin teemana oli alkujaan ”Kotiin päin” ja kaikki muut kirjoittajat olivat kainuulaisia, jotka kirjoittivat kuulumisiaan maailmalta. Minä en kirjoituksissani ole voinut tuoda terveisiä maailmalta, joten minulle ”kotiin päin” -otsikko on tarkoittanut kotiseutumme kätkössä olevien vahvuuksien esille tuomista. Erityisesti olen kirjoituksillani halunnut ruokkia rohkeutta toimia toisin kuin muualla ja viritellä uusia ideoita, joihin olen työssäni eri puolilla Suomea törmännyt. Olen myös halunnut tuoda esiin omia tuntojani ja kirjoittaa myös sellaisista teemoista, jotka ovat olleet itselle hankalia ja kipeitä.

Ensimmäinen kolumni syntyi innostuksen puuskassa ja kirjoittaminen tuntui helpolta, mutta jo muutaman julkaisun jälkeen edessä oli vain tyhjä paperi. Ei ollutkaan helppoa täyttää arkki napakalla tekstillä ja vielä toimittaa se lehteen ajoissa. Tällaisena harrastajakolumnistina kumarran syvään kaikille niille, jotka tekevät kirjoittamista ammatikseen. Minun ei ole edes tarvinnut tuottaa tekstiä kuin parin kuukauden välein ja silti kirjoituksen lopullisen teeman päättäminen on saattanut kestää toimituspäivän aamuun. Pari kertaa olen juuri ennen kolumnin lähetystä kirjoittanut tekstin täysin uusiksi.

Tyhjän paperin edessä ja deadlinen painaessa päälle olen miettinyt monta kertaa, että onko tässä mitään järkeä, mutta niin vaan tarinat ovat syntyneet ja kolumni on ehtinyt viikon lehteen. Sadan kolumnin myötä tärkein oppini onkin: Ryhdy kirjoittamaan.

Jos jokin asia korostuu tämän päivän työelämässä, markkinoinnissa, myynnissä ja yritystoiminnassa niin se on sisältö. Työ on jatkuvaa vuorovaikutusta, viestien lähettämistä ja omien ideoidesi myymistä. Kirjoitettuun sisältöön luotetaan enemmän kuin puheeseen tai liikkuvaan kuvaan. Mustaa valkoisella tarkoittaa, että asia on totta.

Siksi haluan kannustaa sinuakin kirjoittamaan. Mikä olisi sellainen asia, josta sinä voisit kirjoittaa? Mihin sinulta kysytään neuvoa? Mikä on sellainen aihe, jolle sydämesi sykkii? Et tarvitse verkkosivuja etkä omaa kolumnia – voit aloittaa vaikka vain julkaisemalla kirjoituksesi some-kanavalla tai lähettämällä sen mielipidekirjoituksena lehteen. Kaiken ei tarvitse olla priimaa eikä jokaisen lauseen tarvitse olla viimeiseen asti hiottu. Tärkeintä on aloittaa kirjoittamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s