Julkaistu Koti-Kajaanissa 17.7.2019
Osallistuin viikko sitten YLEn toteuttamaan kokeiluun, jossa tekoäly tulkitsi kasvonilmeistäni huvittuneisuuttani. Olen aina ollut kiinnostunut uusista teknologioista ja erityisesti oppimaan uutta itsestäni. Olenkin ollut koehenkilönä unenlaatua, stressiä ja voimaharjoittelua koskevissa tutkimuksissa. Sylkeäni löytyy amerikkalaisesta DNA-laboratoriosta ja olen viettänyt pitkän tovin aivojen magneettikuvauksissa, jossa tutkittiin yrittäjien aivotoimintaa. Ja nyt istuin kameran edessä kuuntelemassa puujalkavitsejä, koneen arvioidessa naurattaako vitsit minua oikeasti.
”Nuo hymykuopat aiheuttavat sinulle vielä vaikeuksia”, muistan minulle sanotun jo ollessani pieni poika. Ja niin kävi myös tässä testissä tekoälyn kanssa. Vaikka en edes ymmärtänyt kaikkia vitsejä, tulkitsi kone minun olevan huvittunut ja leikki loppui tässä nauramattomuuskisassa minulla alkuerään. Tuhansista kasvonilmeistä rakennettu datamassa oli selkeästi sitä mieltä, että pokkani petti useampaan otteeseen.
Kokeilun aikana ja etenkin sen jälkeen pohdin paljon sitä, että mitä kaikkea koneet ja tekoäly voivat meidän ihmisten mielen syövereistä ymmärtää. Olen nähnyt esimerkin jopa robottipsykologi, joka tekee diagnoosin videohaastattelun vastausten, äänenpainojen ja vastaajan sykkeen perusteella. Mitähän tekoäly olisi osannut minusta analysoida, jos olisi saanut enemmän dataa kuin pelkät kasvonilmeeni?
Periaatteessa mikä tahansa, jossa on saatavilla paljon dataa ja löydettävissä joku kaava tai toimintamalli, voidaan valjastaa tekoälyn tehtäväksi. Erilaiset tekoälyyn perustuvat ratkaisut tulevat olemaan osa arkipäiväämme ja emme ole välttämättä huomanneet, että jotkut ratkaisut toimivat jo nyt tekoälyn avulla. Yksi keskusteluteemoista YLEn tekoälykokeilun yhteydessä olleessa paneelikeskustelussa olikin: Milloin ihmisestä tulee tarpeeton?
Kuunnellessani itseäni fiksumpia keskustelukumppaneita, oivalsin itsekin: tunteet erottaa oikean älyn tekoälystä. Niin kauan kuin ihmisillä on kyky tuntea tunteita, emme ole tarpeettomia. Koneet voivat kehittyä nopeammiksi ja ratkaista entistä hankalampia yhtälöitä, mutta tunteita ne eivät voi tuntea. Renforsin rantaan sijoittuva supertietokone kykenee louhimaan numeroita, mutta ei pysty kaivelemaan ja ymmärtämään tunteita. Tunteiden tuntemisessa kun ei ole tiettyä kaavaa tai logiikkaa.
Lukemisen, laskemisen ja kielten oppimisen lisäksi kouluissa tulisikin olla oppiaineena myös tunnetaidot. Eikä tunnetaitojen harjoittelu olisi pahitteeksi meille työikäisillekään. Olivatpa ne sitten ilon, vihan, onnen, surun, jännityksen, rakkauden, pelon, voiman tai oppimisen tunteita, meidän tulisi uskaltaa tuntea niitä. Omista tunteista kannattaa puhua ääneen, kirjoittaa ja tutkia omia reaktioita erilaisissa hetkissä. Mitä paremmin tunnemme tunteita, sitä älykkäämpiin ratkaisuihin kykenemme. Tunteet auttavat meitä käyttämään tietoa oikein ja tekemään rohkeita, luovia ratkaisuja kun onnistuminen vaatii totuttujen kaavojen rikkomista. Älykkyys on järkeä ja tunnetta. Ja tunteiden avulla me pysymme aina tekoälyn edellä.
Ollis 